Aamu, jolloin piha näytti kuun pinnalla
Muutama vuosi sitten keväällä astuin ulos ovesta ja meinasin kaatua. Koko nurmikko, kukkapenkit, mansikkamaa ja kävelytiet olivat täynnä multakekoja. Ruusut roikkuivat ilmassa juuritta, perunamaa oli mullattu ja lasten leikkipaikka kuin pommituksen jäljiltä. Yön aikana myyrät olivat pitäneet juhlat, ja minä olin jäänyt toiseksi. Silloin vannoin, että nämä pienet mustat samettiturkit saavat kyllä asua missä haluavat – mutta eivät minun pihallani.
En halunnut tappaa – halusin vain muuttoilmoituksen
Meillä on lapsia, jotka juoksevat paljain jaloin, koira, joka nuuskii jokaista koloa, ja siiliperhe, joka on asunut vajassa jo kolme sukupolvea. Myrkyt, raudat ja sähköansat eivät käyneet mielessäkään. Halusin vain tehdä pihasta paikan, jossa myyrä kokee olevansa niin ei-toivottu vieras, että se pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa vapaaehtoisesti naapuriin.
Kolme kerrosta, jotka yhdessä ovat täysin pysäyttämättömiä
Kolmen vuoden aikana kokeilin kymmeniä konsteja ja jäin kolmeen, jotka toimivat yhdessä sataprosenttisesti. Yksi kerros myyrä saattaa sietää, kaksi se ehkä kestää, mutta kolme yhtä aikaa – se on liikaa jopa itsepäisimmälle kaivajalle.
Ensimmäinen kerros – ääni, joka ajaa myyrän hulluuden partaalle
Ensimmäisenä kesänä asensin aurinkokennoilla toimivia ultraääni- ja värinäkarkottimia (tavallisia kiinalaisia, 10–15 € kpl) ympäri pihaa 7–8 metrin välein. Ne toimivat vuorokauden ympäri ja lähettävät matalaa värinää sekä ultraääntä, jota ihminen ei kuule, mutta myyrä kokee kuin jatkuvan maanjäristyksen. Kahden viikon kuluttua uusia kekoja ei enää ilmestynyt, kuukauden päästä oli täysin hiljaista.
Toinen kerros – hajut, joita myyrä ei kestä
Toisena vuonna muutin pihan hajumaailman myyrän painajaiseksi. Keräsin koiran- ja kissankarvoja, tunkein niitä vanhoihin sukkahousuihin ja hautasin 20–30 cm syvyyteen sinne tänne. Jokaisen krotovinaan heitin palan mädän kalanpään, sipulinkuoria tai valkosipulia. Reunoille istutin samettikukkia (mustasilmäsusannoja), kruunukehäkukkia, papuja ja minttua niin tiheään, että piha haisi kuin vanhan kalastajan saappaat. Lisänä pistin maahan metrin välein kuusenoksia – pihka ja neulaset viimeistelivät työn.
Kolmas kerros – verkko, jota ei voi kiertää
Viimeisenä ja lopullisena iskuna rakensin fyysisen esteen. Kaivoin koko tontin ympäri 60 cm syvän ojan, laitoin pohjalle hienoa verkkoa (kanaverkko tai myyräverkko, max 12 mm silmäkoko) ja käänsin sen vielä L-kirjaimen muotoon ulospäin ja peitin mullalla. Nyt myyrä ei pääse verkon ali eikä yli, vaikka kuinka yrittäisi. Kukkapenkit ja nurmikon suojasin samalla tavalla – verkko vain istutuksen alle vaakatasoon. Kerran tehty työ toimii ikuisesti.
Siilit – salainen armeijani
Joka ilta laitan kolme lautasta kissanruokaa ja vettä. Siilit tulevat kuin kello, syövät itsensä ähkyyn ja kaivavat koko yön myyriä, etanoita ja toukkia. Ne tekevät puolet työstä puolestani – ja minä maksan niille maukkaalla illallisella.
Kolmen vuoden jälkeen – täydellinen hiljaisuus
Nyt pihallani on nolla krotovinaa. Nurmikko on tasainen kuin golfkenttä, kukat kukkivat, mansikat kypsyvät meille eikä myyrille. Myyrät asuvat naapurin pellolla – siellä ne saavat kaivaa vaikka kuuhun asti.
Sinunkin pihasikin voi olla taas kokonaan sinun
Jos sinunkin pihasi näyttää juuri nyt kuun pinnalta, älä vaivu epätoivoon. Älä myrkyä, älä loukuta, älä hukuta. Tee pihasta paikka, jossa myyrä ei halua asua: laita ääni päälle, hajut tulille ja verkko maahan. Kuukauden päästä unohdat, mitä krotovina tarkoittaa. Ja illalla, kun laitat siileille ruokalautaset, muista hymyillä – he tekevät työn puolestasi, ja sinä saat nukkua yösi rauhassa.
