Lapsena laskimme tunteja siihen, että vihdoin saisimme oman avaimen ulko-ovesta. Että kukaan ei enää kyselisi, missä olet ollut, miksi olet myöhässä tai miksi et ole syönyt keittoa. Sitten eräänä päivänä huomaamme, että meillä on kaikki mitä ikinä toivoimme: oma koti, hyvä työ, matkustelu, vapaus valita mitä syö ja milloin menee nukkumaan. Mutta se yksi ihminen, joka teki kaiken tämän mahdolliseksi, on poissa. Ja silloin ymmärrämme, että mikään määrä rahaa tai menestystä ei korvaa sitä tyhjää tuolia ruokapöydän ääressä.
Isä, joka opetti fysiikkaa ja samalla elämää
Eräs tunnettu fyysikko kertoi kerran, että lukiossa hän ratkaisi fysiikan kokeet kolmessa eri variantissa yhden oppitunnin aikana. Koko luokka kopioi häneltä. Matematiikasta hänellä oli aina kymppi. Kun häneltä kysyttiin, miten se oli mahdollista, hän vastasi hiljaa: isä opetti. Isä oli vanhempaa ikäluokkaa, insinööri, ankara ja tarkka. Hän tuli töistä ja alkoi heti: istut väärin, pidät kynää väärin, luet vääriä kirjoja, syöt liian nopeasti. Poika kiukkusi, paiskoi ovia ja odotti vain täysi-ikäisyyttä päästäkseen pois kotoa. Isä kuoli, kun poika oli 21. Vasta hautajaisissa hän tajusi, että kaikki ne vuodet isä oli elänyt vain hänen takiaan. Ylityöt, säästäminen, valvotut illat tehtävien ääressä. Kaikki se oli rakkautta, joka oli puettu tiukan kuoren sisään. Nyt tuo fyysikko sanoo, että antaisi mitä tahansa kuullakseen vielä kerran sen tutun äänen: laita pipo päähän, ulkona on kylmä.
Poika, joka pakeni mummonsa keittopakkoa
Luokkakaverillani oli samanlainen tarina. Häntä kasvatti isoäiti, joka pakkosyötti lämmintä keittoa, kielsi ulkona peuhaamisen ja istutti tunniksi pianon ääreen joka ikinen päivä. Poika vihasi sitä. Hän unelmoi vain muutosta toiselle puolelle maailmaa. Nyt hänellä on menestyvä yritys, upea perhe, hän syö hienojen ravintoloiden terasseilla ja lentää lomille milloin haluaa. Mutta keittoa ei kukaan enää pakota syömään. Ei kukaan kysy, oletko pukenut tarpeeksi lämpimästi. Ei kukaan odota illalla kotiin. Hän on saavuttanut kaiken, mistä lapsena haaveili, ja menettänyt sen yhden ihmisen, joka teki siitä kaiken mahdolliseksi. Hän käy haudalla kerran vuodessa, vie kukkia ja sanoo hiljaa kiitos. Mutta tietää, että se tulee kolmekymmentä vuotta liian myöhään.
Miksi teini-ikä sokaisee meidät täysin
Psykologit sanovat, että teini-iässä aivot tekevät tarkalleen sen mitä niiden pitää: ne työntävät meidät pois vanhemmista, jotta voimme rakentaa oman identiteetin. Rakkaus tuntuu kontrollilta, huoli tuntuu painostukselta ja uhraukset näyttävät vain ärsyttäviltä rajoituksilta. Me näemme vain äidin tai isän, joka kieltää, käskee ja valvoo. Emme näe sitä, että yöllä joku valvoo kun olemme kuumeessa, että joku tinkii omista unelmistaan maksaakseen meidän harrastuksemme, että joku itkee hiljaa keittiössä kun olemme huutaneet heille.
Se hetki kun kaikki loksahtaa kohdalleen
Ymmärrys tulee aina liian myöhään. Se tulee silloin kun itse seisot lapsesi sängyn vieressä kolmatta yötä putkeen kuumeessa. Kun teet ylitöitä maksaaksesi hänen pianotuntinsa. Kun huomaat, että olet valmis antamaan kaiken vain nähdäksesi hänen hymyilevän. Silloin muistat äidin, joka teki täysin samaa. Silloin muistat isän, joka valvoi öitä tehtävien ääressä. Ja silloin sattuu niin paljon, että hengitys pysähtyy.
Kun puhelin ei enää soi koskaan
Eräänä päivänä puhelin soi ja ääni toisessa päässä sanoo ne sanat, joita kukaan ei halua kuulla. Ja yhtäkkiä koti on hiljainen. Ei enää riitelyä ruoanlaitosta, ei kommentteja vaatteista, ei kysymyksiä milloin tulet kotiin. Hiljaisuus on niin kova, että se kuuluu korvissa. Kaikki ne vuodet, kun toivoit rauhaa, sait nyt rauhan, mutta väärällä tavalla. Kaikki raha, kaikki menestys, kaikki matkustelu tuntuu tyhjänpäiväiseltä, koska sitä ei voi enää jakaa sen tärkeimmän ihmisen kanssa.
Mitä tehdä juuri tänään, kun vielä ehtii
Soita tänään. Vaikka ärsyttäisi. Vaikka olisi kiire. Vaikka viime kerralla riideltiin. Sano ne sanat, jotka joskus tuntuvat noloilta: kiitos, että olit aina täällä. Kiitos, että huolehdit. Kiitos, että rakastit vaikka en aina näyttänyt sitä takaisin. Vie äiti kahville. Kysy isältä, miten hän voi oikeasti. Kuuntele ne samat tarinat vaikka kymmenennen kerran. Koska jonain päivänä puhelin ei enää soi, ja silloin mikään määrä rahaa ei tuo takaisin mahdollisuutta sanoa ne ääneen.
Sinulla voi olla kaikki, talo, auto, vapaus, unelmat toteutettuna. Mutta ilman heitä se kaikki tuntuu tyhjältä. Älä anna sen tapahtua sinulle. Sano kiitos nyt, kun he vielä kuulevat sen.
