Luulen aina tuntevani kissani läpikotaisin, mutta eräänä marraskuisena iltana tajusin olevani täysin väärässä. Kissa makasi patterin päällä niin tiukasti kiinni, että häntä värisi. Korvat olivat jääkylmät, tassut jäiset ja se tärisi kuin haavanlehti. Silloin ymmärsin: kissa palelee paljon herkemmin kuin mikään koira, ja me ihmiset emme aina huomaa sitä ajoissa.
Kissat ovat aavikon eläimiä. Niiden ihanteellinen lämpötila on 30–38 °C – aivan kuin meillä olisi aina villapaita ja lämmin huivi päällä. Kun huoneen lämpötila laskee alle 20 asteen, moni kissa alkaa jo podistaa. Ja jos se vielä menee ulos tai asuu viileässä talossa, tilanne voi muuttua vaaralliseksi yhdessä tunnissa.
Ensimmäinen merkki, jonka näin omalla kissallani, oli se, että se lakkasi leikkimästä. Yleensä se juoksee narun perässä tuntikausia, mutta kylmänä iltana se vain makasi ja tuijotti. Sitten se alkoi hakeutua kaikkialle, missä oli lämmintä: patterin päälle, television taakse, jopa uunin viereen lattialle. Se käpertyi niin tiukaksi palloksi, että häntä oli kiedottu nenän päälle – kuin yrittäisi lämmitellä itseään omalla hengityksellään.
Toinen selvä merkki on kylmät korvat ja tassut. Kun kosketat kissan korvanpäitä tai tassutyynyjä ja ne tuntuvat jääkylmiltä, kissa palelee juuri nyt. Myös nenä voi olla viileämpi kuin yleensä. Ja jos kissa tärisee – ei vain silloin tällöin, vaan jatkuvasti – se on jo hälytysmerkki.
Moni luulee, että paksu turkki suojaa kaiken. Ei suojaa. Vanhat kissat, sairaat kissat, pennut ja varsinkin karvattomat rodit palelevat nopeasti. Minun entinen kissani oli 17-vuotias, ja viimeisinä talvinaan se vietti päivät lämpimässä pesässään – muuten se vain vapisi hiljaa.
Mitä sitten tein, kun tajusin asian?
Ensinnäkin nostin huoneen lämpötilan 22–23 asteeseen. Se on kissalle täydellinen. Sitten tein sille kolme lämmintä makuupaikkaa: yksi patterin viereen, yksi sohvalle ja yksi makuuhuoneeseen. Ostin lämpöpatjan, joka lämpiää kissan oman painon alla – se on turvallinen eikä kuumene liikaa. Ja kun ulkona oli –10 °C, en enää päästänyt kissaa ulos edes hetkeksi.
Ruokaa aloin antaa vähän enemmän talvella – noin 10–15 % ekstraa. Lämmin ruoka lämmittää sisältä päin, ja lisäkaloreilla on iso merkitys. Kissa, joka saa tarpeeksi energiaa, kestää kylmää paremmin.
Jos kissa kuitenkin vilustuu tai saa hypotermian, se on vakavaa. Merkkejä ovat jatkuva tärinä, jäykät lihakset, hidas hengitys ja uneliaisuus. Silloin ei odoteta – kääritään kissa pyyhkeeseen, laitetaan lämmin (ei kuuma!) pullo vatsan alle ja soitetaan eläinlääkärille heti.
Nyt kun tiedän nämä merkit, en enää koskaan jätä niitä huomiotta. Kun kissa käpertyy syliini ja painaa kylmän nenänsä kaulalleni, tiedän heti: se hakee lämpöä. Ja minä annan sen – koska se on pienin ja tärkein asia, jonka voin tehdä rakkaimmalle perheenjäsenelleni.
Kissa palelee helpommin kuin luulet. Älä odota, että se sanoo sen ääneen. Katso korvia, tunne tassut, huomaa vapina. Ja anna sille lämpöä – se on rakkautta puhtaimmillaan.
Tänä talvena kissani nukkuu lämpimässä pesässään, syö hyvin ja kehrää kuin kone. Eikä yksikään korva ole jääkylmä. Se on pieni asia – mutta kissalle se on koko maailma.
