Kuvutko koskaan miettinyt, miksi kaupan hyllyllä on tonnikalaa, lohta, kanaa ja jopa lammasta, mutta ei yhtään pussia jossa lukee ”100 % aito hiiri”? Loppujen lopuksi kissan esi-isät ovat syöneet kymmeniä tuhansia vuosia juuri hiiriä ja muita pienjyrsijöitä. Yksi kokonainen hiiri on kissalle ravitsemuksellinen lottovoitto: täydellinen proteiini, oikea kalsium-fosforisuhde luista, tauriinipitoiset sydän ja aivot, maksa täynnä vitamiineja ja jopa karvat ja pikkuluut toimivat luonnollisena kuituna. Miksi ihmeessä kukaan ei ole vielä tehnyt siitä kissanruokaa?
Totuus on paljon inhimillisempi kuin luulisit.
Yksi hiiri on kissalle täydellinen ateria – luontoäidin oma resepti
Kun villikissa nappaa hiiren, se saa kaiken tarvitsemansa yhdessä pienessä paketissa. Luut antavat kalsiumia, lihakset proteiinia ja tauriinia, sisäelimet vitamiineja ja rasvahappoja, karvat ja jänteet pitävät suoliston liikkeessä. Ei tarvitse mitään lisäravinteita, ei vitamiinipillereitä. Hiiri on kissan alkuperäinen superfood, evoluution hioma täydelliseksi.
Silti kun oma kissa joskus tuokin saaliin kotiin, se useimmiten vain leikkii sillä ja jättää syömättä. Moni omistaja ajattelee silloin, että kissa ei enää pidä hiiristä. Väärin.
Kissa ei ole unohtanut hiiriä – me olemme opettaneet sen pois niistä
Kissat ovat mestareita ruokaimprintingissä. Se mitä pentu syö ensimmäisten viikkojen aikana, jää sille ”oikean ruoan” muistiksi loppuelämäksi. Jos pentu on kasvanut kanan, naudan tai tonnikalan makuun, aito hiiri tuoksuu sille oudolta – kuin jännittävä lelu, ei ruokaa. Metsästysvietti toimii täysillä, mutta ruokahalu ei herääkään.
Lisäksi teolliset kissanruoat ovat täynnä niin sanottuja superstimuleja. Erityisesti kalamakuiset ruoat sisältävät valtavasti vapaita aminohappoja ja voimakkaita makuaineita, jotka saavat kissan aivot huutamaan ”tätä minä haluan!”. Vaikka esi-isät eivät koskaan kalastaneet, nykykissa menee halvalle tempulle halusta.
Hiiri on täydellinen saalis – mutta vain luonnossa
Luonnossa kissa ei syö hiiriä siksi, että ne olisivat ”helppoja”. Se syö niitä, koska ne antavat eniten energiaa vähimmällä vaivalla. Hiiri on juuri sopivan kokoinen: tarpeeksi iso täyttääkseen, mutta ei liian iso taistellakseen takaisin. Se on evoluution täydellinen kompromissi.
Kotikissa taas ei ole nälkäinen. Se metsästää leikkiäkseen, ei selviytyäkseen. Siksi saalis jää usein lattialle ”lahjaksi” omistajalle.
Suurin syy on meissä – emme ostaisi hiiriruokaa, vaikka kissa rakastaisikin sitä
Ajattele hetki: avaat pussin, ja sieltä leijailee aito hiiren tuoksu. Tai märkäruokapurkin kansi aukeaa ja sisältä tuijottaa ”laboratoriohiiri-patee”. Vaikka ruoka olisi ravitsemuksellisesti täydellinen, 99 % omistajista sulkisi purkin saman tien ja juoksisi oksentamaan. Meillä on syvään juurtunut inhon tunne jyrsijöitä kohtaan – tuhansien vuosien aikana hiiret ovat tarkoittaneet tautia, saastaa ja nälänhätää.
Siksi valmistajat tekevät ruoat jotka tuoksuvat meistä hyvältä: merellinen tuuli, paahdettu kana, yrttinen lammas. He myyvät meille, ei kissoille.
Ja sitten on raha
Nykyiset kissanruoat tehdään pääosin ihmisravinnon sivuvirroista: kanan kaulat, kalan päät, naudan sisäelimet. Ne ovat halpoja ja helposti saatavilla teollisuuden mittakaavassa. Jos joku alkaisi kasvattaa puhtaita laboratoriohiiriä vain kissanruokaa varten, hinta olisi tähtitieteellinen. Yksi 85 gramman purkki voisi maksaa kympin – ja silti kukaan ei ostaisi sitä.
**Lopulta kissa ei ole se joka päättää mitä se syö. Me päätämme. Ja me valitsemme kauniit pussukat joissa lukee ”Alppilammas ja karpalo” emmekä ”100 % aito hiiri”.
Mutta entä jos salaa toivoisitkin, että sellaista olisi olemassa
Joskus näen kun oma kissani tuijottaa lintuja ikkunasta tai jahtaa laserpistettä, ja mietin että jossain rinnakkaisuniversumissa on varmasti kauppa, jossa myydään pakastehiiriä ja hiiri-pateeta. Kissa olisi onnellinen, turkki kiiltäisi, silmät tuikkisivat. Mutta tässä maailmassa me ihmiset olemme liian herkkiä – ja lompakkomme liian ohut.
Joten jatkamme kanan ja tonnikalan ostamista. Kissa syö sen silti ihan tyytyväisenä – ja joskus tuo edelleen kuolleen hiiren eteisen matolle todistaakseen, että se osaisi kyllä itsekin hoitaa asiansa.
