Istun keittiössä, ulkona sataa räntää, ja koko talo tuoksuu kesältä. Pöydällä on kasa viimeisiä, vähän ruttuisia omenapiirakan omenoja – sellaisia, joita kukaan ei enää jaksa syödä sellaisenaan. Viisi vuotta sitten olisin heittänyt ne kompostiin. Nyt otan ison kattilan, veitsen ja hymyilen, koska tiedän, mikä niistä tulee: se maailman paras, meripihkanvärinen, läpikuultava omenasäilyke, joka häviää purkista nopeammin kuin ehdin sanoa “talvi”.
Tätä säilykettä kutsutaan meillä “viiden minuutin ihmeeksi”, koska se oikeasti valmistuu yhdessä illassa, mutta maistuu siltä kuin olisin hämmentänyt sitä kolme päivää.
Näin minä teen sen – ja sinäkin tulet tekemään, kun kerran maistat
Otan kaksi kiloa omenoita – mitä tahansa lajiketta, kunhan ne ovat kiinteitä. Kuorin ne rennosti, osa kuorista jää, se antaa kauniin värin. Leikkaan ohuiksi, tasaisiksi viipaleiksi – ei liian ohuiksi, ettei soseudu, mutta ei paksuiksikaan, että säilyy kaunis muoto. Laitan viipaleet kattilaan, lisään kilon sokeria (jos omenat ovat tosi makeita, riittää 700–800 g) ja sekoitan kerran hellästi kädellä. Sitten unohdan koko kattilan keittiönpöydälle yöksi.
Aamulla kattilassa on taikaa: omenat uivat omassa mehussaan, sokeri on liuennut ja huone tuoksuu jo valmiilta säilykkeeltä. Laitan kattilan liedelle, annan kiehua hiljakseen ja lasken tasan viisi minuuttia. Sekoitan kerran varovasti, jotta viipaleet eivät mene rikki. Sammutan levyn, laitan kannen päälle ja lähden töihin.
Illalla toistan saman: kiehautan viisi minuuttia, sammutan. Ja kolmannella kerralla lisään teelusikallisen kanelia ja ruokalusikallisen sitruunamehua – se tekee siirapista kirkkaan meripihkan ja estää tummumisen. Viipaleet ovat nyt läpikuultavia kuin lasia, siirappi paksua ja kultaista. Kaadan kuumana puhtaisiin purkkeihin, käännän ylösalaisin ja kuuntelen, miten kannet napsahtavat yksi kerrallaan. Valmista.
Kun ensimmäisen kerran avaan purkin, lapset tulevat keittiöön kuin haukat. Ensimmäinen lusikallinen menee suuhun, toinen jää käteen, kolmas on jo leivällä. Viidessä minuutissa puolen litran purkki on tyhjä. Mies sanoo, että tämä on parempaa kuin mikään kaupan hillo, ja minä hymyilen, koska tiedän salaisuuden: se on tehty rakkaudella, kolmella viidellä minuutilla ja yhdellä yöllä.
Tänä syksynä tein 28 purkkia. Joululahjaksi annan niitä parhaimmille ystäville – ne häviävät heidänkin kaapeistaan ennen jouluaattoa. Ja joka kerta kun joku soittaa ja kysyy “voitko tehdä lisää?”, tiedän onnistuneeni.
Tee sinäkin. Ota ne viimeiset omenat jääkaapista, ne vähän ruttuiset ja unohdetut. Anna niiden yöpyä sokerissa. Kiehauta kolme kertaa viisi minuuttia. Ja kun joulukuusen valot syttyvät, sinulla on kaapissa kultaa – lämmintä, makeaa, läpikuultavaa omenaista kultaa, joka tuo kesän takaisin keskelle kaamosta.
Yhden purkillisen jälkeen et enää ikinä osta kaupan hilloa. Lupaan.
